Sinä kesänä koko universumi nauroi kanssamme. Heräsimme aamuisin varhain ja hymyilimme toisillemme unisin silmin. Kahvi oli vuoroin liian kitkerää ja liian laimeaa, mutta join sen aina pohjaan asti koska se oli sinun keittämääsi ja olin rakastunut.
Keräsin sinulle salaa ruusuja hylätystä puutarhasta. Vaaleanpunaisia kuten huulesi, ja lisäsin kimppuun myös sinisiä kissankelloja koska tiesin niiden muistuttavan sinua kodista. Koetin parhaani mukaan salata piikkien jäljiltä kipeät sormeni, mutta tietenkin huomasit ja hoidit ja hellit minua koska olit rakastunut.
Ilta-aurinko sai taivaan vuotamaan verta ja me olimme onnellisia.
Ensimmäiset pommit putosivat elokuun lopulla ja hetkessä elämämme muuttui tuliseksi helvetiksi. Katselimme parvekkeelta liekkimerta toisella puolella jokea ja kiitimme Luojaa siitä että me emme maanneet nyt palavien talojen raunioissa liikkumattomina. Siitä lähtien elämämme oli savua, kirkumista, pommihälytyksiä ja käsi kädessä suojaan juoksemista.
Kunnes koitti päivä jota olimme kai molemmat pelänneet. Sinä päivänä, syyskuun kahdentenatoista, olimme eronneet aamuvarhain ja minä jäin yksin pieneen kotiimme levottomine käsineni odottamaan sinua. Vain tunteja lähtösi jälkeen kuulin pommin putoavan, ei aivan lähistölle mutta niin lähelle että tunsin vanhan kivitalomme värähtelevän.
Iltapäivällä ovelta kuului koputus. Tärisevin jaloin ja vapisevin sormin avasin oven ja painajaiseni muuttuivat todellisuudeksi nähdessäni virkavallan edustajan hattu kädessään, kasvoillaan ilme joka kertoi ettei hän toimittanut asiaansa mielellään. Korvani alkoivat humista kauhusta ja silmissäni sumeni kun ymmärsin mitä mies kertoi. Teitä tarvittaisiin tunnistamaan ruumis, hän sanoi ja lause toistui päässäni yhä uudelleen ja uudelleen. Kuin kaukaa kuulin jonkun sanovan Kiitos tiedosta, näkemiin ja oven sulkeuduttua edessäni tajusin sanojen pudonneen omasta suustani.
Sinä kesänä universumi oli nauranut kanssamme. Tämä ei ollut tietenkään totta. Se oli ehkä nauranut, mutta ei kanssamme, vaan meille ja meidän elämänjanollemme ja typeryydellemme ja naiiville kuvitelmallemme, ettei kuolema riistä nuoria ja kauniita.
