Sinä iltana lahkon tunnollisin jäsen osti pullon
kuohuviiniä. Tarttuessaan pulloon Alkossa hän tunsi sydämensä sykkeen
sormenpäissään. Oli hänen kahdeksastoista syntymäpäivänsä, ja hänhän aikoi
juhlia sitä, oli Jumala mitä mieltä tahansa.
Juoma oli vaaleanpunaista ja pienet hileet välkkyivät siinä
kuin timanttipöly. Se oli kauneinta mitä hän oli koskaan nähnyt.
Iiris ei ollut suunnitellut iltaansa vielä pidemmälle. Hän
oli ottanut bussin kaupunkiin salaa vanhemmiltaan, ja suunnannut suoraan
kauppakeskukseen, jossa muisti käyneensä kerran vuosia sitten äitinsä kanssa. Hän
oli viivytellyt Alkon edessä ainakin puoli tuntia, ja juuri ennen sulkemisaikaa
hän pakotti itsensä sen ovista sisään.
Nyt hän oli ulkona pakkasessa, repussaan kuohuviinipullo,
vähän rahaa jota hän oli pihistänyt isänsä lompakosta sekä raamattu, koska
olihan hän kristitty, vaikka olikin karannut juhlimaan kuin pakana. Hän
suuntasi läheiseen puistoon ja istahti vähiten lumiselle penkille. Kylmin
sormin hän avasi pullonsa, ja otti elämänsä ensimmäisen kulauksen.
Viini oli pahaa, mutta toi lämpöä hänen hytisevään
ruumiiseensa. Hämärässä puistossa, katuvalojen kellertävässä kajossa hän ei
nähnyt juoman kimmellystä. Ihmisten kävellessä ohi hän painoi päänsä kohti
polviaan, edelleen peläten, että joku veljistä oli hänen perässään. Vielä pari
kulausta ja hän tunsi olevansa elossa.
Äänekäs tyttöporukka, ilmeisen päihtyneinä, lähestyi häntä.
”Mitäs hän tekee yksin ryyppäämässä? Jättikö kaverit?”
Kysyjä
oli pitkä, ja hänellä oli kiharretut vaaleat hiukset, korkeat kengät ja kimeä,
huvittuneen humalainen ääni.
”Ei…” Iiriksen ääni oli käheä ja hän joutui selvittämään
kurkkuaan.
”Siis ei. Ei ole kavereita.”
”Jaahas. No en ihmettele noilla vaatteilla”, vaalea tyttö
sanoi ja nauroi räkäisesti päälle.
Jotkut muista tytöistä hymähtelivät myös, ja
vaalea johdatti joukon jatkamaan matkaa. Yksi tytöistä, jolla
oli lyhyt musta polkkatukka ja tummaa huulipunaa kääntyi katsomaan Iirikseen päin ja hymyili kuin pyytäen anteeksi.
Iiris otti ison kulauksen hälventääkseen silmiensä kirvelyä.
Hän oli pukeutunut isosiskonsa, sitä ennen jonkun muun vanhaan kulahtaneen
vaaleansiniseen talvitakkiin, ja polven yli ulottuvaan ruudulliseen hameeseen.
Hän oli ajatellut hameen olevan juhlava.
Viini sai hentorakenteisen tytön pään nopeasti pyörälle.
Kello alkoi olla jo paljon ja hänen täytyisi jo parin tunnin päästä lähteä
ehtiäkseen viimeiseen bussiin. Hän mietti lähtisikö vain kotiin, vai jäisikö
vielä istumaan orpona puiston kylmälle penkille. Lumihiutaleet leijuivat
hitaasti katuvalon keltaisessa valokeilassa hänen ympärillään ja hänen
humalaiset silmänsä seurasivat niiden putoamista lumoutuneena.
Hän ei edes huomannut poikien saapumista ennen kuin he
seisoivat hänen edessään.
”Moi.”
”Moi”, Iiris vastasi ujosti hymyillen. Hän huomasi huojuvansa
paikoillaan ja koetti ryhdistäytyä.
Poikia oli kaksi ja he olivat ehkä vuoden pari Iiristä
vanhempia. He olivat molemmat pukeutuneet samalaisiin mustiin toppatakkeihin ja
kapealahkeisiin housuihin. Pojalla, joka oli tervehtinyt Iiristä, oli vaaleat
kiharat ja keltainen pipo, toisella hiusten tumma sänki pilkotti lippalakin alta.
”Mikä meininki?”, toinen poika kysyi.
”Hyvä meininki. Vähän kylmä.” Iiris naurahti laiskasti.
”Niinkö? Haluaisitko lähteä meidän kanssa vähän…
lämmittelemään?
”Ai minne?”
”No vaikka Ale Pubin kautta meidän kämpille”, lippalakkinen
poika sanoi virnistäen.
Iiris ei ollut ikinä ollut baarissa. Ajatus tuntui
jännittävältä. Miksei? Turha täällä on yksin hytistä. Sitä paitsi pojat
vaikuttivat mukavilta.
”Okei.” Iiris hymyili ja hänen kasvojaan kuumotti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti