Kalastaja

Kalastaja nojaa kaiteeseen ja itkee.
Hän itkee ja hänen silmistään valuvat pisarat sekoittuvat hänen allaan kohisevaan suolaveteen.
Hän ei tiedä, kauanko on seissyt siinä, katselemassa merelle, mutta ei ajalla toisaalta olekaan hänelle enää mitään merkitystä.

Myrsky lähestyy.
Kalastaja haistaa sen ilmassa ja tuntee sähkön ahavoituneissa sormenpäissään. Koukkujen repimät arvet hänen käsissään hohtavat kuunvalossa valkeina.

Hän näkee taas majakan valon.
Viikkoja, kuukausia, vuosia, ehkä vuosikymmeniä hän on pyrkinyt kohti tuota valoa, turhaan. Usein hän on miettinyt, onko se edes todellinen. Onko hän itsekään todellinen.

Kerran ohitse lipui laiva.
Kalastaja piti laivaa omituisena näkynä metallirunkoineen ja surisevine laitteineen. Kannella hän näki ihmisiä jutustelemassa, onnellisen näköisiä ihmisiä, ehkä perhe. Kalastaja koetti saada heidät huomaamaan itsensä, huiskutti käsillään ja huusi heille käytön puutteesta käheällä äänellään, mutta ihmiset eivät vilkaisseetkaan häneen päin. Laiva katosi pian sumuun.

Niin kalastaja jatkoi yksin matkaansa.
Kalastaja ja hänen veneensä, hänen kotinsa.
Vene oli puinen, kuinkas muutenkaan, ja siinä oli yksi hytti kannen alla. Hytti oli pieni, tarkoitettu lähinnä nukkumiseen, vaikkei kalastaja muistanutkaan milloin olisi viimeksi nukkunut. Kaikki oli niin sekavaa nykyisin. Hänelle olivat vain pauhaava meri ja majakka.

Kalastaja ei voi sanoa olevansa yksinäinen.
Eihän hän oikeastaan edes muista aikaa, jolloin ei olisi ollut yksin. Hän on seilannut merta ikuisuudelta tuntuvan ajan, eikä tiedä muuta. Joskus hän muistaa, tai kuvittelee pienen hetken muistavansa aikaa ennen merta. Lasten naurua. Kukkien tuoksua puutarhassa. Paahtavaa aurinkoa. Sitten liekkejä, savua, kirkumista. Eloton taakka käsivarsilla. Sen jälkeen pelkkää tyhjää.

Sade alkoi.
Ensin pieninä pisaroina, yltyen sitten rankkasateeksi joka ropisi kovaäänisesti veneen kannelle, kuin tuhannet pienet olennot olisivat rummuttaneet puuta. Kauempana välähti salama, joka valaisi miehen väsyneet, tuulen piiskaamat kasvot. Kalastaja huokaisi, riisti itkeneet silmänsä väkisin majakan valosta ja alkoi valmistautua myrskyyn.