Shokki

Istun keittiön pöydässä edessäni kahvikuppi. En ole varma paljonko kello on, ulkona alkaa sataa ja sadepisarat osuvat äänekkäästi ikkunaan. Siemaisen kahvia, se on jääkylmää. En muista milloin keitin sen, vai keitinkö edes. Ehkä he keittivät ennen lähtöään. Ikkunasta näen pyykit roikkumassa narulla. Uusi kukkamekkosi oli pyykissä, kaadoit eilen sen rinnuksille punaviiniä.

Jalkani ovat puutuneet, en muista kauanko olen istunut. Verhot pitäisi sulkea. En voi lakata tuijottamasta pyykkinarua. Jokin on pielessä. Puhelimeni taitaa soida. Siemaisen kahviani. Jääkylmää.

Sade yltyy. Huomaan pöydällä edessäni lapun. Käyntikortin. Nimi ja puhelinnumero. Nimi ei sano minulle mitään. He kai jättivät sen. En tiedä kuinka muuten se olisi ilmestynyt siihen.

Kuulen ovikellon äänen. Kuulen sen yhä. Huone hämärtyy auringon laskiessa. Pitäisi kai sytyttää valot. Kuulen yhä ovikellon äänen. Avaan oven ja näen pahoittelevat kasvot. Avaan silmät ja näen pyykkinarun. Pyykkinarun sateessa.

Ehkä nukahdin, ehkä menetin ajantajun. Havahdun pimeään huoneeseen. Television valo kajastaa olohuoneesta. Sen valossa näen eteisen lattialla täyden ostoskassin. Unohdin kai purkaa sen. Olin juuri tullut kotiin, kun kuulin ovikellon.

Oven takana pahoittelevat kasvot kertoivat minulle jotain, mitä en juuri nyt kykene muistamaan. Käännän käyntikortin pöydällä. Psykologista apua, luen kääntöpuolelta. Nostan kahvikupin siemaistakseni siitä, kun muistan, mikä on pielessä.
Tänään oli sinun vuorosi hakea pyykki narulta.